sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Liikaa etätöitä

Värjäsin hiukseni sinisiksi. Ne sopivat kalpeisiin kasvoihini.

Marssin toimistolle isänmaallinen olo rinnassa, olinhan alikersantti Rokka, rento ja rempseä soturi. Kuulin komentelevan äänen kaikuvan käytävällä. Siellä luutnantti Lammio taas jakeli turhia käskyjään. Astuin huoneeseen, ärjyntä loppui ja kaikki tuijottivat kuin olisivat ihmeen nähneet.

- Kas kun ei punaisiksi? Lammio naurahti.
- Näen sitä väriä tarpeeksi, kun katson pöhöttynyttä naamaasi.
Tunsin, kuinka Suomi-konepistooli jo rapsakasti nakutti.
- Mitä pirua?
Mynthon-pastilli mureni hampaissani ja huohotin eukapyptus-menthol-höyryä vasten pomoni kasvoja.
- Olen kyllästynyt määräilyysi!

Tein parit harhautusliikkeet ja syöksähdin käytävään.
Iskin selvästi luun kurkkuun, sillä Lammio piipitti:
- Etätyöt loppuvat sitten tähän!

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja.

Viikon 40 kravussa tulee olla seuraavat sanat: punainen, ärjyä, rapsakka.

sunnuntai 21. syyskuuta 2025

Laivanupotusta

Se oli tuloillaan. Se kipunoi jo silloin, kun kaikki oli vielä jotenkuten. Kun suusi mutristui aina samalla tavalla paheksuessasi muita. Kun joulusaunan jälkeen nukahdimme sohvalle ja lahjat jäivät avaamatta. Kun hekumoin jumalten juomaa, mutta sain käteeni vesilasin ja imurin eikä parketilla ollut yhtä ainutta koivunsiementä. Kun happi loppui yhteisestä huoneesta ja minun oli pakko lähteä yöhön kävelemään.

Säröjä tuli. Tein typeryyksiä, ehkä vain repiäkseni railoja väliimme. Yhtenä päivänä pimahdin ja annoin sanojen tulla. Raskaita sivalluksia, käärmeen sihinää vihaisten hampaiden välistä. Siitä vielä selvisimme.

Syksyisenä lauantai-aamuna yritit saada minua mukaasi kauppaan. ”Minä en nyt tule”, sain sanotuksi. Osui. Me upposimme.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja.

Viikon 39 kravussa on aiheena muutos.

tiistai 16. syyskuuta 2025

Perustoimeentulotuki

Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme, rukoilen. Odottelemme aamuhämärissä muun jengin kanssa rantahietikossa. Kiireisiä ohikävelijöitä riittää, mutta kukaan ei pysähdy. En voi olla kiljaisematta. Ääneni kaikuu komeasti Finlandiatalon marmoriseinistä.

Vihdoin tulee tuttu kumara, vihreä hahmo kädessään keltainen muovikassi. Mukana on nopeasti liikkuva seuralainen, varmaan juvenaali. Mutta he vain puhelevat. Syöksähdän kohti. Juvenaali pakenee puun taakse. Taidan olla sen mielestä pelottava. Olen toki jengin suurin, mutta hyvätapainen. En ole varastanut kesällä kuin muutaman jäätelön Kauppatorilla. Ja tarkkuusammuntaa kakalla en ole harrastanut lainkaan.

Kiljun taukoamatta, kunnes lentävä leipä tukkii kurkkuni. Ei kukaan elä pelkistä leivistä, ajattelen ja niitä napsiessani odottelen jo rusinapullasadetta.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja.

Viikon 38 kravussa tulee olla seuraavat sanat: puhua, leipä, pelottava.

sunnuntai 7. syyskuuta 2025

Vapautuminen

Tilinteon hetki. Käsi nousee, pysähtyy hetkeksi, vapisee, ja painuu sitten vääjäämättä alaspäin. Kuuluu terävä risahdus. Asfaltilla lojuva puhelin pirstoutuu tuhannen päreiksi vasaran iskeytyessä sitä vasten.

-Vittu, mä tein sen! Kvanttimekaniikka kohtasi Newtonin mekaniikan ja hävisi. Voima murskasi nokkeluuden. Mä oon vapaa.

Mika tuntee voiman nousevan sisällään.

-Ei tuu sua ikävä! Tätä täytyy juhlia! Onkohan Jarmo kotosalla?

Käsi kaivaa automaattisesti taskua.

-Ai niin, täytyy totutella uuteen elämään.

Mika kävelee Jarmolle ja soittaa ovikelloa. Kukaan ei avaa. Pekalle on liian pitkä matka lähteä sokkona yrittämään.

-Paskat, en mä tiiä, tarttenko enää kavereitakaan. Ne on kuitenkin aina naama kiinni niissä saatanan kännyköissä.


>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja.

Viikon 37 kravussa tulee olla seuraavat sanat: tili, puhelin, ikävä.