sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Theo valvoo

Nousevan auringon kajo työntyy huoneeseen. Katson, kuinka valo lisääntyy. En ole nukkunut silmäystäkään. Oikeastaan on helpompi, kun ei tarvitse pitää väkisin silmiä kiinni. Kolmeltatoista Vincentin juna saapuu asemalle. Miksi olen niin levoton? Olenhan valmistautunut kaikkeen: ruokaa ja viiniä on hankittu, olen pyyhkinyt tauluista pölyt ja laittanut ne kauniisti esille. Vaimoni näkee tänään veljeni ensimmäisen kerran. Siksikö olen niin hermona? Mitä jos Vincent ei pidä Johannasta, jos hän järjestää kohtauksen? Millaisia tauluja hän mahtaa tuoda mukanaan? Viimeksi hän toi koko Arlesin. Kuvittelen, että olen siellä. Kun avaan ikkunan, näen itsekin tuon ihmeellisen keltaisen valon. Ja valo parantaa meidät molemmat.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 9 krapuhaasteena on alkulause eli kravun pitää alkaa lauseella Nousevan auringon kajo työntyy huoneeseen.

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Keskiyön vieras

Joku koputtaa oveeni juuri kun olen sulkemassa peltejä. Avaan, en tunnista tulijaa. Muukalainen pysyy hädin tuskin pystyssä, sopertaa jotain käsittämätöntä. Kutsun sisään, hän rojahtaa nojatuoliin takan hohteeseen. Hampaat tärisevät kuin hänellä olisi kuumetta. Haen keittiöstä lasillisen vettä, jonka hän tyhjentää kahdella kulauksella. Maistuisiko voileipä, kysyn. Häviän keittiöön kuuntelematta vastausta. Kun olen veistämässä juustoa leivälle, kuulen ulko-oven kolahduksen. Kiiruhdan olohuoneeseen. Muukalainen on poissa. Pöydällä on vain muovirasia. Otan sen käteeni ja juoksen portille. En näe häntä missään. Palaan sisään. Kello lyö kaksitoista. Avaan rasian. Domino-keksejä ja ”Hyvää syntymäpäivää”. Jarmo, perkele! Kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Ja mikä ajoitus! Kerrankin olit eka.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 8 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: kuume, muovirasia, muukalainen.



Villit värit

Päiväkävelyllä metsästämässä värejä. Riistaksi käyvät vain villit eläimet, eivät ihmiset eivätkä ihmisen tahtoon kesytetyt. Naakka tulee ensimmäisenä näköpiiriini: mustaa ja harmaata. Kauan ei tarvitse etsiskellä seuraavia värejä: harakan valkoista ja kyllä, siipisulissa hohtaa sininen, kuten yläpuolelleni rähisemään tulleessa sinitiaisessakin. Tiit-sä tiit-sä, isoserkku talitiainen mahtailee keltaisena kuin alkukevään aurinko. Sitten kävelläänkin pitkä pätkä jo löydetyssä värimaailmassa. Kanarialintumaista laulua. Viherpeippo on nimensä väärti, vaikka paljon on myös keltaista. Entäpä ruskea? No, olihan tuossa äsken pikkuvarpusia. Oranssia toivoisin, mutta punarinnat ovat nyt etelässä. Sovitaan muuten, että harakka hohti myös violettina. Punaista löytyy puuta hakkaavan käpytikan housuista. Naurattaa ja beiget hampaani paljastuvat.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 7 tarinan aiheena on väripaletti.

maanantai 5. helmikuuta 2024

Pelto

Evakuointikäsky tuli monta tuntia sitten. Kun miehet tulivat tarkistamaan, olivatko kaikki totelleet kehotusta, Kari piiloutui kellariin. Vasta kun jalkojen edestakainen kumu yläpuolella oli loppunut, nariseva ulko-ovi paiskattu kiinni ja loittonevat puheäänet vaimentuneet, hän uskalsi hiipiä ylös pirttiin.

Nyt hän katseli ikkunan läpi tuuheaa metsää ja sen vieressä avautuvaa peltoaukeaa. Vaikka hän meni naimisiin Maijan kanssa, oikeastaan tuon pellon kanssa hän oli elämänsä elänyt: toukotyöt, myrkytykset, lannoitukset, sadonkorjuut, kadot, tulvat, kuivuudet. Myötä- ja vastamäet. Maija kuoli pois viisi vuotta sitten, mutta pelto jäi. Nyt hän oli kylän viimeinen asukas. Ajatus lämmitti. Taivaanranta loimotti jo melkoisesti. Kari pyyhki otsaansa. Kuumuus lisääntyi.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 6 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: kuumuus, asukas, metsä.

torstai 1. helmikuuta 2024

Tan-cha-cha-cha-maan



Beibi, mä tahdon bailaa
bailaa, bailaa, bailaa
kuin joku ihan sairas
mun päässä sytty airam

Kato nyt mun polvii
ne on makaroonii
niitä kohta särkee
ei oo enää järkee

Kato nyt mun pyllyy
kuinka se heiluu-hyllyy
täs on joku clue nyt
mä nauran niinku Clooney

Tappajatomaatit palaa!

Beibi, mä tahdon härvää
vailla huolen häivää
kuin joku ihan sairas
mun päässä sytty airam

Näin mun kädet heiluu
onko enää reiluu
laittaa lisää vauhtii
matkii Tiuhtii-Viuhtii

Näin mun kroppa reivaa
ethän ulos heivaa
vaik jo käsiis vatkaat
ja sukus ottaa hatkat

Miehet ne tuijottaa vuohii!

Bailaa, bailaa, härvää
vailla huolen häivää

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 5 on vuorossa kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina.



Sohva

Ensimmäinen tunne on viha. Se puskee esiin kuin löyly kiukaasta, lämmittää jäseneni ja muuttuu repiväksi raivoksi. Kuka perkele tämän on tehnyt? Sortti-asema on ihan vieressä, eikö olisi voinut viedä sinne? Olisi ollut varaa maksaa sen parikymppiä, kun on noin hienon sohvankin hankkinut. Seison nyrkit puuskassa puhisemassa. Pari lasta porhaltaa ohitseni. Riemastuvat ja alkavat pomppia sohvalla. Ei, ei noin, nyt kuuluu olla vihainen! On tehty väärin! Mutta lapset vain pomppivat ja hekottelevat. Lähden kotiin jäykin askelin. Kestää iltaan saakka, ennen kuin vihan myrkky haihtuu ja kehossani tuntuu jonkinlainen yhtenäisyys. Että voin sanoa olevani yhtä samaa kehoa. Unessa löydän sohvan olohuoneestani.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 4 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: riemastua, yhtenäisyys, raivo.