Lähiön Odysseus

Kevät on vuodenajoista julmin, ajattelen kun katson likaisen ikkunaruudun läpi kellastunutta talven painamaa ruohoa. Vuosi sitten oli toisin. Turkoosi meri avautui allamme, kun kävelimme jyrkkärinteisen saaren reunaa käsi kädessä. Aurinko nousi merestä ja mereen se painui punoen kaiken ihmeelliseen punaiseen kuplaansa. Jamas! Malja harhailijoille! Sanamme sekoittuivat salaisiksi loitsuiksi, joilla seireenit yön pimeydessä lukitsivat ruumiimme taivaallisiin solmuihin. Calliope, silloin olin jumalasta seuraava. Nyt tässä lähiön harmaudessa rukoilen elämän kosketusta, edes pientä kauneuden hipaisua, vielä kuusikymmentä tällaista aamua ja kohtaamme jälleen, mutta laulavatko kaskaat enää, olenhan kuin talvehtinut ruoho, taipunut takaisin itsekseni, eikä tämä karu kevät jaksa uuttaa sielua syvyyksistäni…

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 14 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: ruutu, loitsu, turkoosi.

Intiaanileiri

Pensaikossa näkyy liikettä. Metsäjänis tulee esiin, vielä puoliksi valkoinen. Nousen hakeakseni kameran, mutta sitten muistan säännöt. Siemaisen kahvia kuksastani. Palavat puut rätisevät, päässäni ei liiku mitään, minuuteni murut laskeutuvat vatsani pohjalle. Kaminan sytytys ja pannukahvien kiehautus ovat aina ensimmäiset toimenpiteet, tervetuliaisrituaali. Olohuoneen suunnalta kuuluu rapinaa. Hiiri kipittää seinän vieritse, pysähtyy eteiseen, alkaa jyrsiä kenkieni nahkaa. Nousen ylös ja vedän seinäkellon vieterin. En välitä ajasta, mutta pidän rauhoittavasta raksutuksesta. Istun keinutuoliin, sytytän lukuvalon. Hemingway, ensimmäiset 49 kertomusta. Luen vain muutaman lauseen, kuuden sivun novellin tulee riittää koko pääsiäiseksi. Eläydyn joka sanaan, keinun kohti intiaanileiriä. Kello seinällä lyö vaimeasti yhden kerran.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 13 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: jyrsiä, pääsiäinen, kamera.

Haavat

Askelteni rapina hiekkatiellä. Tuulen suhina lehtipuiden harventuneissa lehvästöissä. Näreiköstä kantautuu terävää tiksutusta ja ylempää oksistosta käheitä vihellyksiä. Hätkähdän kun pyy pärähtää lentoon. Tulen aukiolle.

Suuret haavat ovat vielä täällä. Ja sisälläni. Kiertelen puita, katson kuinka runkojen pylonit kohoavat korkealle. Edelleen ne yhdistävät maan ja taivaan. Kuin silloin keväällä, kun vihreä tikka huusi ja hakkasi nimemme toistemme huulille, iholle ja valkovuokot räjähtivät valon saattajiksi. Kun syksy tuli, ei sellaisesta voinut erkaantua repeytymättä, ilman haavoja.

Painan poskeni karkeaan kaarnaan. Tikka tulee esiin, se on harmaa. Haviskaa haavat ja todistakaa! Olen pylväikkönne pyhyydessä vastannut jumalten kutsuun, kurottanut korkeuksiin, riisunut kaiken, saanut haavat.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 12 on vuorossa kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva SusuPetalin kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina.

Suostuisitko?

Aurinko nousee naapuritalon yli ja alkaa valaista huonettani. Joulukaktus piirtää varjoja seinälle. Seuraan niiden muodostamia kuvioita ja yritän yön yli valvotuilla silmillä lukea ennusmerkkejä. Äkkiä näen sinut. Suusi on avoinna. Mitä se sanoo?

Jumalauta mies, sä oot sekaisin!

Ryhdistäydyn, ravistelen itseäni ja suunnittelen sängystä nousemista. En jaksa. Vajoan jälleen arkiajatusten alle, haaveiden ja pelkojen rämeikköön. Olisiko fiksua illalla polvistua eteesi? Kysyä tahtoasi yhteisen tien kulkemiselle?

Ei saatana, miten tyhmää! Vastahan me eilen tavattiin.

Mutta kuinka hauskaa meillä oli! Minulla ainakin. Sinä kyllä vajosit välillä omiin maailmoihisi. Hymyilit silti paljon, kun jotain sinulta kysyin. Maistelen sanaa Me. Aurinko valaisee kasvoni.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 11 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: sekaisin, tyhmä, fiksu.

Mitä kilpikonna syö?

Tilanne Helsinginkadulla äityy vaaralliseksi, miehet tönivät toisiaan. Pelastaudun kahvilaan. Otan ikkunapöydän, seuraan tilanteen kehkeytymistä. Vanhempi mies makaa nuoremman päällä. Suut käyvät, en kuule sanoja, vain tarjoilijan kysymyksen: Mitä saisi olla? Huh, otan kahvin ja sen kanssa konjakin. Tämä on jo kolmas kerta tänä aamuna, kun suunnitelmani äkillisesti muuttuvat. En taida enää ehtiä töihin. Enhän käynyt eilenkään. Kaivan kännykästäni kuvan. Meidän hääkuvan. Miten onnistuinkaan kaiken pilaamaan? Kumoan konjakin, kahviin en kajoa. Kadulla huudan nahistelijoille, että menkää saatana töihin siitä. Kukaan ei kuule, tuskin itsekään. Suuntaan kohti tyhjää huonetta, missä kilpikonna odottaa vesikrassiannostaan. Lyön nyrkkini läpi tihkun. Kuvittelen auringon.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 10 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: kuva, kahvila, vaarallinen.

”Merenranta on ainoa paikka, missä suola laskee verenpainetta”

Jossakin päin virtuaalimaailmaa törmäsin Monni Himariin ja tykästyin hänen teksteihinsä niin paljon, että lainasin Himarin kaksi kirjaa Erältä, eräistä (2020) ja Vaella, kalasta, rakasta – Omaa polkua etsimässä (2021).

Himari kertoo luonnon ilmiöistä, kuvailee tunnelmia ja avaa omaa elämäänsä ja tunteitaan. Yksi piirre hänen teksteissään on vanhojen jo outoontuneiden ja täysin omien sanojen käyttö.

Hän kertoo kiinnostavia asioita luonnosta. Kaskelotilla on maailman suurimmat aivot, sen äänielin voi painaa kymmenen tonnia ja äänenvoimakkuus voi olla jopa 230 desibeliä. Se pystyy sukeltamaan kolmentuhannen metrin syvyyteen. Kaskelotin suolisto muodostaa kallisarvoista ambraa, jota kaskelotti ulostaa ja jota kerätään rannoilta hajuvesien, kuten Chanel No. 5, raaka-aineeksi.

Hän kertoo käsityöläiskulttuureista. Kapakalanhaistelijat on Norjassa pieni mutta arvostettu ammattiryhmä. Norjassa keksittiin värjätä seitiä lohimaiseksi hummerilla ja tästä tuotteesta, seilaks, on tullut juhlapöydän herkku.

Ennen kaikkea hän kirjoittaa kauniita ja merkityksellisiä, jopa aforistisia lauseita. Seuraavassa lainauksia hänen teksteistään.

”Vanha ja nokeentunut kahvipannu potpotti kuin syyssoidintaan laulava riekko.”

”Vain minua ympäröivä vanha kermikeidas on nähnyt kaiken, mutta päättää levätä hiljaisena ja kerätä voimia hetkeen, jolloin linnut alkavat taas laulaa lehtiä puihin.”

”Kerro vain, olenhan minä kuunnellut lukemattomia kalajuttuja ennenkin. Olen saanut kanssakeskustelijan vaahtoamaan kuin kylmä olut, joka lämpeni paikoilleen, kun suuta ei maltettu käyttää muuhun kuin puhumiseen.”

”Maantieteellisesti valtameriä on enää kolme ynnä 7,6 miljardia: Tyynimeri, Atlantti ja Intian valtameri, sekä yksi valtameri meistä jokaisen sisällä.”

”Luulen viimein ymmärtäväni, mitä pohjoisen yötön yö tarkoittaa: Silloin rakastuu, minkä jälkeen missään ei ole enää mitään järkeä. Kaikki on mielipuolisen ihanaa, eikä nukkumisesta tule helvettiäkään.”

”Ja sitten, kun on kerran osannut elää toisen kalatarinan mukana ja osannut kysyä ne oikeat kysymykset, sitä tulee kuin varkain yhdeksi, eikä paluuta ole.”

”Onneksi sain sinut nalkkiin – sinä, lempeäkatseinen lohimies, joka aina tarkkaillessasi minua hymyilet ja käytät silmäsi hitaasti kiinni. Se on niin hurmaavaa, että jos sen voisi sitoa perhoksi, kävisi siihen kiinni niin suuri kehukala, ettei minun tarvitsisi koskaan valehdella saaliin suuruutta. Minä vain kertoisin suu vaahdossa kokemastani ja mittaisin ilmaa käsilläni. Aivan kuin ne kaikki muutkin, jotka ovat kerran ymmärtäneet, etteivät he saaneet kalaa: kala sai heidät. Kuten sinä sait minut.”

”Väsyin siihen kaikkeen, väsyin ihmisiin. Surullisinta kuitenkin on se, että väsyin omaan elämääni. Kaikki tunteet, jotka olivat ajaneet minua eteenpäin, hiipuivat. Ontto olo jyrsi sisältäpäin – ihmiskuori, sitä minä olin.”

”Täällä olen uskaltanut olla oma itseni. Siihen on vaikuttanut mitä suurimmissa määrin kiitollisuuden opettelu ja suvaitsevainen ilmapiiri. Kun saaren sielu asettuu ihmiseen, voi kaikessa rauhassa keskittyä meriluonnon tutkimiseen ja perustarpeiden mukaiseen elämään vailla turhaa kerskailua ja esittämistä.”

”Ja kun ei ole mitään sanottavaa, kun ei jaksa kirjoittaa tai laittaa ystäville viestiä, voi aina istahtaa terassille ja vain kuunnella hiljaisuutta – kieltä, jota pohjoinen puhuu parhaiten.”

”Mitä muuta elämä olisikaan kuin uusia alkuja.”

Myös tämän postauksen otsikko on Himarin lause.