– Rauhotu Isi! muksu komentaa, kun häslään talvihaalareita hänen päälleen. Huokaisen ja yritän keskittyä. Olenhan jo auttamatta myöhässä.
– Isi, laula taas sillä karmealla äänellä! muksu vaatii auton takapenkiltä. Hymähdän, alan paatoksella hoilata Hopeista kuuta.
Herään toistuvasti aamuyöstä syyllisyyden viiltelyyn. Näen vanhan muistikuvan: muksu on niin tyytyväinen ensimmäisestä telttaretkestään, että hymyilee jopa unissaan. Miksi emme harrastaneet tällaista enemmän?
Mitä muuta kertoisin? Kuinka hän osasi painella ärsytysnappeja minussa? Yo-juhlissa liikuttuneena pitämästäni puheestako? Yllätyksestä kun hän-joka-ei-koskaan-lapsena-laittanut-ruokaa kaivoi kattilan esiin ja näytti, kuinka valmistetaan Pasta carbonaraa?
Yritin opastaa, vaikka kaiken aikaa hän oli opettaja.
>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<
Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja.
Viikon 46 kravussa tulee olla seuraavat sanat: kertoa, huokaista, kattila.
Niin totta, lapset opettavat meitä enemmän kuin kukaan muu. Itsestäänkin oppii ikäviä asioita, mutta onneksi myös hyviä löytyy muisteltavaksi.
VastaaPoistaLapset tosiaan löytävät ne nappulat, joilla saavat vanhempiensa huomion, hyvässä ja pahassa.
PoistaHieno tarina!
VastaaPoistaKiitos Aino!
PoistaHyvin sanottu: Rauhotu isi!
VastaaPoistaEiks ookkin, parivuotiaalta.
PoistaLapset opettavat ja lapsia pitää opettaa. Hauska tuo äänen muuttaminen, mitäpä sitä ei tekisi kaksihammashymyn eteen?
VastaaPoistaTämä on niin totta: mitäpä sitä ei tekisi lastensa eteen.
PoistaNäin se on, hyvä tarina, lapset opettavat enemmän meitä kuin me niitä. Ja se lapsuus menee niin nopeasti ohi! Nautitaan kaksihammashymyisten ilosta ja riemusta!
VastaaPoistaOnnellinen se, joka osaa pysähtyä asioiden äärelle. Ruuhkavuosina se on monelle vaikeaa. Ja joillakin "ruuhkavuodet" jatkuvat koko elämän ajan.
PoistaOlen aina sanonut, etten minä lapsiani kasvattanut vaan he minua. Ainoa mitä aikuinen oikeasti voi tehdä on olla malli. Siitä lapset katsovat, ei sanoista eikä saarnoista. Sykähdyttävä tarina, joka sai jotain märkää silmäkulmiini.
VastaaPoistaKiitos AilaKaarina!
PoistaTässä tuli kirjallisenmukavasti esille, miten lapsilla ja vanhemmilla on yhteinen tehtävä: kasvaa ja kasvattaa toisiaan.
VastaaPoistaNäin on. Tuota toista puolta ei ole niin helppo havaita.
PoistaElämäni parhaat keskustelut olen käynyt lapsikavereiden kanssa 🧡
VastaaPoistaKunhan sekä kuuntelee että juttelee, oppii ja oivaltaa kaikenlaista.
Hyvä tarina, oivaltava loppu 🌹
Kiitos Rita A!
PoistaIhastuttava, vallan mainio isänpäivätarina. Alleviivan myös aiempien kommenttien toteamat, miten lapset kasvattavat vanhempiaan siinä, missä vanhempansa heitä. Lapsenlapseni koettavat nyt kasvattaa minua!
VastaaPoistaSiinäpä mainio otos isänä olemisesta, ihan näin silmissäni tapahtumat!
VastaaPoistaKaunis tarina jossa hyvä opetus lopussa.
VastaaPoista