Kuusikossa levähdin, taivaalla sadat silmät. Kissapöllön huuto yössä – vielä elämänlanka värisi. Kaikki oli luonnollista. Vain minä yksin, pakkomielteitteni vanki.
Oliko siitä jo vuosia, lähdöstäni? Vielä eilen muistin kasvosi. Olisi niin höpö-helppoa luovuttaa. Jousi sisälläni kiristyi: pakko päästä perille.
Kuu piiloutui maan varjoon juuri kun saavuin lammen rantaan. Olisin niin halunnut nähdä kajon veden pinnalla. Nyt vain tyyni syvyys. Tämänkö takia kaikki vaiva? Sukelsin, yritin hengittää, mutta jokin esti. Kun nousin pintaan, kuulin kaikki lammen sammakot. Niiden ikiaikainen kiihko aamun ensi kajossa. En ollut yksin, en erillinen.
>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<
Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja.
Viikon 10 kravun tulisi alkaa sanoilla: Kuu oli lähes täysi.
Kaunista tekstiä, mystinen tarina ja taianomainen tunnelma. Tykkäsin.
VastaaPoistaKiitos Susu!
PoistaMahtava tunnelma, metsä ja vielä lampi. Nautin ja kuljin perässä salaa.
VastaaPoistaEnpä yhtään huomannut :o)
PoistaJonkun matka pysyin perässäsi, mutta sitten eksyin. Ehkä siinä kohtaa, kun kuu meni piiloon, minä putosin kyydistä.
VastaaPoistaOsaat kertoa kiehtovia tarinoita, kuten tämäkin.
Tästä tulee mieleen: menneisyyden pakkomielteen tilalle löytyi yhteys muuhun elolliseen, sammakoihin ja erillisyyden taakka poistui tai lieveni. Palaaminen johonkin vanhaan voi olla siis alku johonkin uuteen, eikä vain pelkkää nostalgiaa.
VastaaPoistaOnneksi ei vedessä hengittänyt. Joskus mielen rauhoittamiseen ja ykseyteen luonnon kanssa, riittää vähemmän kun on odottanutkaan. Ennen oli paljon sammakoita ja niiden soidinmenojen aikaan, oli juhlavaa kuulla se kaikkialta kuuluva kiihko. Samoin lintujen muuttoon valmistautuminen, hetkiä joista haikeaa lähteä pois. Kaunista ja puhuttelevaa on on tarinasi.
VastaaPoista