Tan-cha-cha-cha-maan

Beibi, mä tahdon bailaa

bailaa, bailaa, bailaa

kuin joku ihan sairas

mun päässä sytty airam

Kato nyt mun polvii

ne on makaroonii

niitä kohta särkee

ei oo enää järkee

Kato nyt mun pyllyy

kuinka se heiluu-hyllyy

täs on joku clue nyt

mä nauran niinku Clooney

Tappajatomaatit palaa!

Beibi, mä tahdon härvää

vailla huolen häivää

kuin joku ihan sairas

mun päässä sytty airam

Näin mun kädet heiluu

onko enää reiluu

laittaa lisää vauhtii

matkii Tiuhtii-Viuhtii

Näin mun kroppa reivaa

ethän ulos heivaa

vaik jo käsiis vatkaat

ja sukus ottaa hatkat

Miehet ne tuijottaa vuohii!

Bailaa, bailaa, härvää

vailla huolen häivää

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 5 on vuorossa kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina.

Sohva

Ensimmäinen tunne on viha. Se puskee esiin kuin löyly kiukaasta, lämmittää jäseneni ja muuttuu repiväksi raivoksi. Kuka perkele tämän on tehnyt? Sortti-asema on ihan vieressä, eikö olisi voinut viedä sinne? Olisi ollut varaa maksaa sen parikymppiä, kun on noin hienon sohvankin hankkinut. Seison nyrkit puuskassa puhisemassa. Pari lasta porhaltaa ohitseni. Riemastuvat ja alkavat pomppia sohvalla. Ei, ei noin, nyt kuuluu olla vihainen! On tehty väärin! Mutta lapset vain pomppivat ja hekottelevat. Lähden kotiin jäykin askelin. Kestää iltaan saakka, ennen kuin vihan myrkky haihtuu ja kehossani tuntuu jonkinlainen yhtenäisyys. Että voin sanoa olevani yhtä samaa kehoa. Unessa löydän sohvan olohuoneestani.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 4 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: riemastua, yhtenäisyys, raivo.

Om

”Kato, Ripa! Missäs oot luurannut?”

”Äh, lusin sen Matkamessujen palkintomatkan Saariselälle.”

”Vau, oli varmaan mageeta päästä sinne lumen keskelle relaamaan. Meinaan, kun sulla oli se böönauttikin”

”Katin kontit!”

”Ai, mitä sä siellä sitten duunasit?”

”Sepä se, en mitään. Kauhistuin heti, ettei siellä mökkikylässä tosiaan ole mitään. Pakkanen heilui varmaan viidessä kympissä, hyvä kun pääsin hengissä kauppaan. Netti pätki ja töllökin oli tablettikokoa. Siivoilin, sauna oli yks sontaläjä ja korjasin yhden nyrjähtäneen lipaston. Muun ajan pyörittelin keskisormia.”

”Suorituskeskeisyyttä…”

”Älä viitti! Helpotti vasta kun pääsin himaan. Kurvasin heti stadiin ja kävelin ekstaasissa ruuhkaisella Aleksilla. Ihmisiä, äksöniä, raitiovaunujen kolinaa! Jo lähti ahdistus!”

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 3 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: kauhistua, suorituskeskeinen, ruuhkainen.

Timo Naarala - Iltaan on vielä päivän matka

Leena Lumi antoi minulle Timo Naaralan kirjan Iltaan on vielä päivän matka. Päätin kirjoittaa teoksesta blogini ensimmäisen kirja-arvion tai oikeastaan vain ajatuksia ja tunnelmia, joita teos minussa herätti.

Teos on runsas, yli 140 sivua ja se kattaa erilaisia ja eri aikakaudella kirjoitettuja runoja. Tässä olisi ollut aineksia vaikka kahteen eri kokoelmaan. Timon teoksessa vuodenajat vaihtuvat ja runon minä vanhenee. Lapsuus muuttuu nuoruudeksi ja aikuisuudeksi. Yleistunnelma on herkkä ja kovin kaihoisa. 

Kokoelman lapsuusosiossa minua viehättivät monet omasta lapsuudestakin tutut yksityiskohdat, esim. ikkunan halkeama on korjattu valkoisella liimapaperilla; löysin itseni vanhan kenkälaatikon irtokuvista; kotimatkalla löydettiin kuivunut kyyn nahka tieltä.

Runon minällä on ainakin kaksi muusaa, sinä/nainen ja luonto:

Käden kosketus iholla

kuin muisto jostain kaukaa,

lempeän lehdon villi tuoksu.

Ellei sinua olisi,

voisin rakastaa puita, kokonaista metsää.

Molempia muusia tarvitaan:

Minä rakastan sinua
niin kuin tätä yötä ja hiljaisuutta
aamun valoa,
joka levittää siipensä maiseman ylle
minä rakastan sinua
kuin linnun laulua
yöllä ja päivällä
ruohoa jalkasi alla
hiustesi värähdystä tuulessa.

Rakkautta ja erotiikkaa kuvataan luontokuvausta hyödyntämällä. Runossa Vuoreni juurelta sinä kiipeät huipulleni (ks. Leenan lainaus runosta) kuvaus on jopa häpeilemättömän vihjailevaa. Itse asiassa tällaista häpeämättömyyttä ja jonkinlaista rosoa kaipasin lisää kauniiden ja kaihoisien säkeiden lomaan. Toisaalta mietin, olisiko se rikkonut tyylin ja tunnelman.

Aina ei elämä ole erotiikkaa. Toisinaan elämä kulkee ohi ja runon minä jää tarkkailijaksi. Minulle tämä on ollut tuttua. Tapasin itse nuorena huudahtaa: ”Huomenna elämäni alkaa!” Timon näyte tästä:

Aamulla avaan taas verhot
kuin teatterin esiripun
katselen alkavaa näytelmää,
jonka kuiskaaja olen
vaikka haluaisin näyttämölle.

Itsekin jonkin sortin viipyilijänä tunnistin tunteen, kun on talven jäljiltä koinsyömä, katselee ja kuuntelee kuinka kevät melskaa tai ei oikein pysy maailman vauhdissa mukana: kesällä kyselin, / miten talvi sujui.

Itselle yksi koskettavimmista runoista kuvaa elämän ehtoopuolta:

Vuosien vaivoilla pakattu reppu
painaa hartiat kumaraan
katse painuu alas,
eteen katsotaan vain välttämätön
ylös ei ollenkaan.

Silti toivoa on, sillä runo jatkuu:

Valo sokaisee
lintua ei näy,
mutta vielä kuuluu mustarastaan huilu.

Lintujen suurena ystävänä tunnistan, kuinka paljon lohtua linnun laulusta voi saada.

Runot ovat pääosin melankolisia, mutta eivät synkkiä. Positiivisuus näyttäytyy korkeintaan toiveikkuutena: ruoho saa aamuksi kasteen / päivä uuden mahdollisuuden; uskottelen itselleni, että joku tarvitsee minua; ulkona syksy tekee kuolemaa, / teekannu keittiön pöydällä on vielä lämmin; kepeän kesän muistoilla / rokotan itseni / tulevan varalle; päivänä, jona linnut palasivat / tuoksui tuleva.

Pidän erityisesti Timon kyvystä kuvata tunnelmia ja oivalluksia kirkkaalla, suoralla ja yksinkertaisella tavalla: aamulla kerron sinulle kaiken; ystävien sanat jäävät makuna kielelle; kuinka hiljaisia ovat sanat maailman reunalla; tiedän – minulla on edessäni avoin ovi / takanani vain pimeä huone; pihamaalle on jäänyt ikuinen syksy; maailma on vedettävä sisään / henkäys kerrallaan.

Tulipahan runsaasti siteerauksia! Mutta vakuutan, että kirjasta löytyy vielä monta antoisaa runoa tai säettä. Päätän ajatusteni juoksun tulevan kevään ja kesän odotustunnelmiin Timon kauniin kuvauksen myötä:

perhosen levoton lento
nurmen nuottiviivastolla,
kuin äänetön sävellys –
pitkä matka suoraksi oikoa.

Veronan aave

Heti aamusta ennen ihmisvyöryä työnnyn Julian parvekkeen alle. Kiedon käsivarteni hänen patsaansa ympärille ja nappaan selfien. Seuraava kohde on Arena. Lievän jonottamisen jälkeen olen sisällä. Kiipeän ylimmälle askelmalle, niin että pohkeet liekehtivät. Tulinko tänne juoksemaan turistikohteissa?

Ei, nyt sinne minne nenä näyttää. Se johdattaa croissantin ja tumman kahvin pariin. Kolmen tunnin istuskelun jälkeen löydän itseni pizzeriasta. Tulinko tänne syömään? Kävelen kirkkoon etsimään vastausta. Löydän vain kultaa ja hiljaisuutta. Menen baariin. Juon Aperol Spritzin. Pari lisää. Nuokun. Tulinko tänne juomaan? Kysyn baarimikolta, mitä täällä kannattaa tehdä? Siispä funicularilla kukkulalle. Aurinko laskee. Kaikki nähty. Pian pääsee nukkumaan. Enää kolme päivää.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 50 tarinan tulee sisältää seuraavat sanat: käsivarsi, nenä, pohje.

Tampereen kirjafestareilla

Tänä vuonna meinasivat kirjamessut jäädä väliin. Turun messut sujahtivat ohi, Hesan ihmistungokseen en halunnut lähteä ja Jyväskylä on liian kaukana. Vaan kuinkas sitten kävikään: löysin Tampereen kirjafestarit. Lauantaina oli muuta menoa, mutta viime sunnuntaina hyppäsin junaan ja puksuttelin pari tuntia pohjoiseen.

Festarit pidettiin kuulemma nyt kolmatta kertaa. Esillepano oli Tampere-talossa. Sikäli kiva paikka, että kirjailijahaastattelut olivat pääosin rauhallisissa auditorioissa tai saleissa, joihin messuhälinä ei yltänyt. Kirjamyynti oli keskitetty pitkälle käytävälle ja sen päässä olevaan halliin. Ruokailu ja kahvittelukin onnistui samassa rakennuksessa. Ihmisiä oli kohtuullisesti, ainoastaan kirjamyyntipisteillä oli ajoittain ruuhkaa ja Finlandia-voittaja Sirpa Kähkösen haastattelu veti salin täyteen. Sama tilanne saattoi olla presidenttiehdokkaiden haastattelun suhteen, jonne en mennyt, kun näin pitkän jonon auditorion ovella.

Mikä oli kirjafestareiden anti minulle? Ville-Juhani Sutinen yritti hahmotella hajonneen maailman käyttöohjetta. Peräti neljä nuorta herraa avasi Kiinan tilannetta Xi Jinpinin aikakaudella. Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa kertoivat, että kapitalismi on suuri illuusio. Paljon tietoa siis aamupäivälle. Sutisen teos minulla onkin jo kirjastovarauksena ja lisäsin nuo kaksi muuta jonon jatkoksi.

Lounastauon jälkeen Juha Itkonen esitteli teoriaansa perheestä. Hän mainitsi, että äänikirja on tehty huolellisesti sisältäen muitakin ääniä kuin lukijan papatuksen. Ajattelin kuunnella, minkämoinen ”kuunnelma” tästä onkaan tehty. Sirpa Kähkönen kantoi lavalle 36 uurnaa ja kiinnostukseni teosta kohtaan heräsi. Senkin varmaan kuuntelen, koska varausjono on takuulla infernaalinen. Koska seuraava haastateltava ei päässyt tulemaan, niin saimme nauttia Sirpan tarinoista tupla-ajan.

Kahvittelun ja kirjamyyntikierroksen jälkeen kuuntelin haastattelua Pertti Lassilan Jälkisato-romaanista, joka kertoo taiteilijuuden löytymisestä. Hauska sattuma, että luen kirjaa parhaillaan. Sitten sukelsin Tomi Kontion mukana tarinoihin ja tunnelmiin erämaista. Tomi oli saanut aikanaan noin kymmenvuotiaan poikansa innostumaan patikoinnista, kun kehui taloyhtiön kuivassa ja kolkossa saunassa pojalleen, kuinka Koilliskairan Luirojärven saunassa oli ollut makeat löylyt ja maisemat kohdillaan. Niinpä Tomi kävi poikansa kanssa patikoimassa ensin tukun Suomen kansallispuistoja ja sitten siirryttiin erämaihin, joista nyt julkaistu kirja kertoo. Selasin myös Tomin erämaa-aiheista uudehkoa runokirjaa. Ihanaa, että joku tekee vielä tällaisia tunnelmallisia ja tunteisiin vetoavia runoja! Vielä lopuksi kävin piipahtamassa Risto Ahdin 80-vuotisjuhlahaastattelussa. Sitten olikin aika lähteä junalle.

Ihme ja kumma, en ostanut yhtään kirjaa. Tai ostin yhden. Kaverille.

Varoitukseksi

Minkä kirjoitin, sen kirjoitin, tuumasi hautakiven tekstin kaivertaja. En kyllä perkele rupea uusimaan tällaista urakkaa! Meidän firmassahan kaiverretaan kivet käsityönä. Teemme uniikkia, ainutkertaista jälkeä. Ja siihen kuuluu rosot. Eihän elämäkään ole virheetöntä. Rietasta elämää moni viettää, varsinkin tämä naapuripitäjän poika. Ei sylkenyt lasiin, ei. Juon, olen siis elossa, sanoi Antti. Tai siis Anti. Anti olla. Huikka sen päälle, kluk! Ja vielä toinen. Ja pitkä!

Vaan onhan toi uusi nimi nyt ihan liian imelä. Sehän on vähän kuin lahja. Tai hyöty. Ei perkele! Otto sen pitää olla! Ei muuta kuin uusi kivi, kluk! Opetukseksi ja varoitukseksi lapsille ja muille sukulaisille.

>>>>>>>>>> KRAPU <<<<<<<<<<

Susupetal junailee ns. krapuhaastetta, jossa kirjoitetaan otsikoineen tasan sadan sanan tarina noudattaen annettuja reunaehtoja. Uusi haaste ilmestyy aina sunnuntaisin ja jos haluat olla mukana, voit jättää linkin tarinastasi SusuPetalin blogiin.

Viikolla 49 tarinan tulee alkaa lauseella Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.