Kirjallisuuden perusopinnot

Kirjoittamisopintojen jälkeen opiskelin Jyväskylän avoimessa yliopistossa hetken kirjallisuutta. Perusopintoja tahkosin puolisen vuotta syksystä 2022 kevääseen 2023 saakka. Kuuden kurssin aikana kirjoitin esseitä 84 sivua ja luin yli 6700 sivua tekstiä. Oli aika raskas kokonaisuus.

Kotimaisen kirjallisuuden historia -kurssi oli alussa masentaa minut työmäärällään: niin paljon tehtävää ja palkkioksi sai vain kaksi opintopistettä. Aleksis Kiven monipuolisuus ja edelläkävijyys oli sinällään tuttua, mutta käsitys siitä syveni. Yllätyin Minna Canthin tekstien elävyydestä, esim. näytelmä Anna-Liisa oli todella koukuttava ja se oli pakko lukea loppuun saakka yhdeltä istumalta. Canthin nostamat aiheet esim. naisten asemasta ovat ajankohtaisia edelleen, valitettavasti. Volter Kilven alkutuotannon lyyrinen kieli teki minuun vaikutuksen. Oli hyvin opettavaista saada lukea eri aikakauden runoja ja nähdä runoudessa tapahtunut valtava kehitys. Modernismin jälkeiseen runouteen en juurikaan ole tutustunut, joten oli kiinnostavaa kurkistaa siihenkin maailmaan.

Kirjallisuuden analyysi -kurssilla teimme kirurgiset leikkaukset yhdelle novellille ja yhdelle runolle. Valitsin novelliksi Maarit Verrosen Rangaistuksen kokoelmassa Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä ja runoksi erään nimettömän runon Kaija Rantakarin kokoelmassa Salit, missä ollaan katsomassa tauluja näyttelysaleissa. Runoanalyysi oli minulle luontevampaa tehdä kuin analysoida proosaa. Jälkeenpäin lukiessa huvittaa, kun sain taivuteltua näinkin korkealentoisen yhteenvedon: ”Runon teemaksi nousee yhteys katsojan ja taideteoksen välille, joka voi olla voimakas ja jopa eroottinen. Laajemmin teemaksi nousee taiteen kokeminen ja jopa taiteeseen samastuminen, kun yhteys nousee ykseyden tasolle saakka. Runo voidaan nähdä allegoriana taiteeseen samastumiselle.”

Johdatus kirjallisuudentutkimukseen -kurssilla tehtiin varsin perusteellinen oppimispäiväkirja, sovellettiin kirjallisuusteorioita kaunokirjallisuuden luennassa sekä tehtiin itsearviointi. Ennakkoajatukseni oli, että tulossa on varmaankin aika tylsä kurssi, kun oppikirjakaan ei suuremmin innostanut. Käsitykseni kuitenkin muuttui. Voisi jopa sanoa, että yleissivistykseni kasvoi kohtuullisesti kurssin aikana. Ehkä jopa aloin sietää sellaista humanistiseen tutkimukseen liittyviä epäselvyyksiä ja epämääräisyyksiä, joita luonnontieteissä ei niinkään ole. Kiinnostavinta oppimistehtävien tekemisessä oli teorioiden soveltaminen novellin analysointiin. Valitsin novelliksi Hemingwayn Intiaanileirin, jota tarkastelin jälkikoloniaalisesta ja kriittisen sukupuolentutkimuksen näkökulmista. Oli mielenkiintoista tehdä tarkkaa lähilukua ja pyrkiä tekemään tulkintaa tai luentaa valitusta näkökulmasta. Kurssilla jaetut lisäartikkelit olivat hyödyllisiä, koska ne toimivat esimerkkeinä siitä, miltä kirjallisuudentutkimusten tulisi näyttää.

Länsimaisen kirjallisuuden historia -kurssilla esseiden kirjoittaminen oli raskasta, koska lyhyeen sivumäärään tuli puristaa laajasta alueesta vain oleellisin. Jokaisessa osatehtävässä tuli kahlata läpi suuri määrä tekstiä. Tehtävien luonteesta johtuen esseisiin oli vaikeaa, oikeastaan mahdotonta, sisällyttää omia ajatuksia tai kokemuksia. Siksipä kirjoitin esseet tutkielmaesseen muotoon enkä subjektiivisiksi esseiksi. Moni asia yllätti minut: Kreikan massiivinen vaikutus Rooman kirjallisuuteen, keskiaika ei ollutkaan niin ”pimeä” aika kirjallisuudessa kuin luulin sekä Cervantesin Don Quijotenmerkittävyys kirjallisuuden historiassa antaen vaikutteita jopa Aleksis Kivelle. Kiinnostukseni modernia runoutta kohtaan heräsi. Erityisesti minua alkoivat kiinnostaa imagistit Pound ja T.S. Eliot sekä esimerkkitekstin kautta Hilda Doolittle. Kurssin työmäärä oli minusta liian suuri verrattuna siihen, että palkkioksi sen suorittamisesta sai vain kolme opintopistettä.

Klassikkopino

Yleisen kirjallisuuden tuntemus -kurssilla piti lukea yksitoista klassikkoa sekä Vartiaisen Länsimaisen kirjallisuuden historia -oppikirja, sekin melkein tuhatsivuinen. Kurssi suoritettiin neljän tunnin verkkotentillä. Piti vastata esseemuodossa, itse otsikoiden, lähdeviitteitä unohtamatta kolmeen kysymykseen viidestä. Kirjoitin seuraavat kolme esseetä: ”Pohdintaa ja esimerkkejä teosten lukemiseen liittyvästä tematiikasta Cervantesin Don Quijotessa ja Flaubertin Rouva Bovaryssä”, ”Kertojien käyttö Brontën romaanissa Humiseva harju” sekä ”Baudelairen Pahan kukat -teoksen runoesimerkkejä perinteestä poikkeavista aiheista ja kielikuvista”. Nelituntinen esseiden rakentelu oli hikinen urakka, muttei mitään sitä edeltävälle luku-urakalle. Täytyy sanoa, että kurssin suoritusta kevensi se, että kuuntelin osan klassikoista äänikirjoina. Näin luettavaa oli vähemmän.

Mielestäni Länsimaisen kulttuurin teemat ja kuvastot -kurssi oli mielenkiintoisin jakso Kirjallisuuden perusopintojen kokonaisuudessa. Olen aina ollut kiinnostunut sekä Raamatusta että antiikin tarustosta, mutta en koskaan ole kumpaankaan ajan kanssa perehtynyt. Kalevalalaisen maailman päätin tällä kertaa jättää väliin, vaikka muistan kouluaikoina melkein lumoutuneeni Kalevalan lauluista. Raamatusta opin uusina asioina esim. sen, että neitseellisen syntymän käsite saattaa perustua käännösvirheeseen, että kolminaisuusopin perusteet ovat Raamatussa viitteenomaiset ja että oppi lisättiin mukaan kristinuskoon kreikkalaisen filosofian vaikutuksesta. Myös evankeliumien erilaiset painotukset ja syyt painotuksille avautuivat. Oppimistehtävissä vertailin Uuden testamentin antamaa kuvaa Jeesuksesta kreikkalaisen ja roomalaisen antiikin kulttuurin myyttisiin sankarihahmoihin ja näiden edustamia maailmankuvia ja kulttuurisia arvoja keskenään sekä tarkastelin Raamatun ja antiikin kirjallisuuden käsityksiä jumalhahmoista sekä paratiisista ja helvetistä. Muistan lapsena ihastuneeni suuresti TV-sarjaan Odysseuksen harharetkistä. Niinpä valitsin oppimistehtävien tarkemmaksi syventymiskohteekseni tämän tarun. Luin ensin Pentti Saarikosken käännöksen Homeroksen Odysseiasta ja sen jälkeen Margaret Atwoodin Penelopeia teoksen toisenlaisen näkökulman samasta tarusta. Pidin kovasti Atwoodin teoksen tuoreesta, maallisesta ja parodisesta tulkinnasta. Kaikkein suurin oivallus kurssilla oli, miten suuri sekä antiikin kulttuurin että kristinuskon vaikutus on ollut myöhempään kulttuuriin. Ja niiden vaikutus jatkuu yhä.