Tekstikokonaisuuden kirjoittamisessa pyrin noudattamaan Kirjoita ensin -periaatetta eli muiden toimintojen lykkäämistä kirjoittamisen jälkeen tehtäväksi. Opin, että uuden tekstin tuottaminen onnistuu minulta parhaiten ollessani yksin poissa kotoa, jolloin saatoin kirjoittaa aamusta iltaan sopivasti taukoja pidellen. Kotona ollessani pääosin muokkasin ja viimeistelin tekstiä.
Kirjoittamisen osalta yllätyin ennakko-odotusteni kaatumisista. Odotin, että minulle olisi helpointa kirjoittaa tekstikokonaisuuden yksinolo-osiosta, mutta siinä jouduin eniten pusertamaan ja korjailemaan tekstiäni. Sen sijaan toisen osion, jossa matkaa tehdään kaksin, kirjoittaminen oli lähes pelkkää nautintoa. Yllättäen nautin dialogin kirjoittamisesta, josta minulla ei aiemmin ole paljoakaan kokemusta. Viimeisen osion kirjoittamisesta teki haasteellista se, että en tiennyt loppuratkaisua ennen kuin olin kirjoitustyössä jo melko lopussa.
 |
| Seinämaalaus, Belorado, Espanja |
Kohtausajattelu teki kirjoittamisesta helpompaa. Rakensin teosta kohtaus kohtaukselta kuin taloa lego-palikoista. Uutta tekstiä luodessa saatoin keskittyä käsillä olevaan kohtaukseen. Liitokset muihin kohtauksiin pystyin tekemään muokkausvaiheessa.
Ilahduttavinta oli kokemus siitä, että voin kirjoittaa, vaikka en tiedä, mitä tulen kirjoittamaan. Teksti avautui eteeni kuin yöllinen maisema autonvaloissa, metri metriltä, sana sanalta, kuten Merete Mazzarella asiaa kuvaa. Yhtä kiinnostavaa oli, että henkilöt alkoivat oikkuilla eivätkä asettuneet heille suunniteltuihin raameihin. Näin kävi etenkin päähenkilön matkakaverin suhteen. Minulla oli hänestä alkumielikuva eteerisenä hahmona, mutta hän päätti itse ruveta pirteäksi ja maanläheiseksi.
Romaanin kirjoittamisessa mukavinta oli uuden tekstin tuottaminen. Siinä pääsin luomisen ja oivallusten äärelle ja usein läsnä oli flow-tilan kaltainen keveys. Tekstin alkumuokkauskin oli vielä suhteellisen mukavaa, mutta tekstin tarkempi syynääminen oli aika raskasta. Ja aina kun tekstin luki uudelleen, muokattavaa tuppasi löytymään. Toki välillä oli tarpeellista jättää teksti lepäämään, saada siihen etäisyyttä ja yrittää tauon jälkeen katsoa sitä uusin silmin.
Ilahduttavinta oli kokemus siitä, että voin kirjoittaa, vaikka en tiedä, mitä tulen kirjoittamaan. Teksti avautui eteeni kuin yöllinen maisema autonvaloissa, metri metriltä, sana sanalta, kuten Merete Mazzarella asiaa kuvaa. Yhtä kiinnostavaa oli, että henkilöt alkoivat oikkuilla eivätkä asettuneet heille suunniteltuihin raameihin. Näin kävi etenkin päähenkilön matkakaverin suhteen. Minulla oli hänestä alkumielikuva eteerisenä hahmona, mutta hän päätti itse ruveta pirteäksi ja maanläheiseksi.
Romaanin kirjoittamisessa mukavinta oli uuden tekstin tuottaminen. Siinä pääsin luomisen ja oivallusten äärelle ja usein läsnä oli flow-tilan kaltainen keveys. Tekstin alkumuokkauskin oli vielä suhteellisen mukavaa, mutta tekstin tarkempi syynääminen oli aika raskasta. Ja aina kun tekstin luki uudelleen, muokattavaa tuppasi löytymään. Toki välillä oli tarpeellista jättää teksti lepäämään, saada siihen etäisyyttä ja yrittää tauon jälkeen katsoa sitä uusin silmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti