Aspön kirjoituskurssi

Syyskuussa 2023 osallistuin Aspön saarella pidetylle kolmen päivän kirjoittamiskurssille. Kurssin järjestivät yhdessä Saaristopolku Oy ja Heli Hulmi.

Kurssin teemana oli lohtu, mikä tuntui aluksi minusta hankalalta teemalta. Otin mukaan ennakkotehtäviksi kaksi tekstiä, joissa kuvataan lohtua. Omassa proosarunossani runon minä saattelee rakkaansa raitiovaunuun ja edessä on joko pitkä tai lopullinen ero rakkaasta, tarkemmin tästä ei kerrota. Joka tapauksessa saattaja lohduttautuu runossa heidän yhteisillä muistoilla ja viemällä ajatukset menneeseen kesään ja yrittäen olla huomaamatta jo alkanutta syksyä. Toiseksi tekstiksi otin mukaan Kumma Heppu & lopunajan voidellut -yhtyeen biisin Pelastaja. Siinä laulun minä on äärimmäisen lohduttomassa tilanteessa, vankilassa, missä häntä kidutetaan ja kuulustellaan. Ainoaksi lohduksi nousee kaksi asiaa. Ensiksikin hänen tietonsa siitä, että aurinko nousee jossain muurien takana, vaikkei hän näekään sen valoa. Toiseksi tieto siitä, että vangitsijat, kuulustelijat ja kiduttajat eivät koskaan saa tietää, mitä hän ajattelee. Hänelle jää vielä ajattelunvapaus. Niinpä hän jopa raaputtaa kiveen hänelle toivoa ja lohtua antavan tekstin: ”Et arvaa mitä ajattelen”.

Näkymä kylältä, Aspö

Kirjoitimme siis tarinan lohdusta, toki välillä teimme myös lyhyitä kirjoitusharjoituksia ja yhteisiä kävelyjä saaressa. Jälleen Kökarin kurssin 2022 tapaan paikan merkitys kirjoittamiselle vahvistui: opetella kirjoittamaan jossain ympäristössä ja antaa maiseman ja sen yksityiskohtien tulla näkyviin tekstissä. Niinpä kun kuvasin tarinassa saaren kirkkoa, niin sitä ennen kävin perusteellisesti tutkimassa rakennusta. Opin tekemään tarkkoja havaintoja. Ilman kirjoittamisaietta olisin sivuuttanut monta yksityiskohtaa. Ja kirjoittamalla pienetkin piirteet jäävät paremmin mieleen. Tästä heräsi ajatus hitaasta matkustelusta: asettua uuteen paikkaan, käydä ajan kanssa läpi paikan yksityiskohtia, tallentaa niitä kirjoittamalla tai piirtämällä/maalaamalla tai valokuvaamalla/videoimalla.

Kurssilla kirjoitin tarinaan luurangon ja jänteet, myöhemmin kotona ladoin siihen lihat ja nahat. Ruhosta muodostui kymmensivuinen tarina ”Tuhannes perhonen”. Se kertoo kahdesta saareen saapuvasta henkilöstä, joiden elämät hetkellisesti kietoutuvat yhteen. Nainen on tullut jättämään viimeiset jäähyväiset rakastamansa miehen haudalle. Mies on tullut pyydystämään vielä yhden perhosen, joka puuttuu hänen tuhannen perhosen tavoitteestaan. Mies haluaisi rauhassa keskittyä perhosharrastuksensa tähtihetkeen, tuhannennen perhosen pyytämiseen, mutta epävakaassa mielentilassa oleva nainen tupsahtaa useita kertoja hänen tielleen. Mies kokee naisen häiriöksi, mutta toisaalta myös kiinnostuu naisesta, koska tämä tuo mukanaan jotain yllättävää ja uutta. Tahtomattaan mies, joka ei aiemmin ole saanut osaksi lohtua, saa naiselta häivähdyksen siitä ja joutuu itse lohduttajaksi itsetuhoiselle naiselle. Lopussa miehen arvomaailmaa kyseenalaistetaan ja hänen on tehtävä valintansa.