tiistai 14. marraskuuta 2023

Kustantajakierros


Sain tekstikokokonaisuuden kirjoitettua ”lähes valmiiksi” vuoden 2021 opintovapaani aikana. Vuoden 2022 alkupuolella tarjosin käsikirjoitusta melko monelle kustantajalle. Noin puolet kustantajista vastasi ja puolet ei. Vastausten viesti oli lähes aina sama: ensin kiitokset, sitten maininta, että valitettavasti teos ei kuitenkaan sovellu kustannusohjelmaan ja lopuksi kannustusta kustantajan etsimiseen ja kirjoittamisen jatkamiseen.

Seinäkoriste, Dogen palatsi, Venetsia
Yllätyin positiivisesti, että noinkin moni vastasi, kun tietää kuinka paljon käsikirjoituksia kustantamoille lähetetään. Oli aina lämmittävää saada jonkinlainen vastaus. Toinen yllätys oli, että useampi kustantamo vastasi nopeasti vain muutaman kuukauden viipeellä. Nopein vastaus saapui reilun viikon lähettämisestä ja viimeinen vastaus saapui kymmenen kuukauden päästä. Henri Lassanderin maisterintutkielmassa
Kaunokirjallisuuden kustannuspäätökset – Haastatteluissa kustantamoiden edustajat vuodelta 2023 todetaan, että esikoiskirjojen hylkäysprosentti on yli 99 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan kustantajakierros oli hyödyllinen kokemus. Sain harjoitella saatekirjeen, kirjoittajaesittelyn ja synopsiksen tekemistä. Ja ilahdus oli aina suuri, kun vastaus tuli. Kierros sai myös ajattelemaan sitä, että minkä takia joku kustantaja ottaisi riskin ja julkaisisi kirjan. En ainakaan itse olisi kustannustoimittajana lähtenyt kustantamaan omaa teostani. Lähinnä kahdesta syystä.

Teostani tehdessä en ollut lainkaan ajatellut lukijaa enkä sitä, mitä uutta teos toisi maailmaan. Minä vain kirjoitin, mitä alitajunnasta valui. Sekään, että en ajatellut, kuka mahdollisesti lukisi kirjani, ei ollut mielestäni kovin vakava puute, koska en halua ryhtyä myöskään laskelmoivalle linjalle. Mutta se, etten miettinyt, mitä uutta teos paljastaisi maailmasta tai elämästä (sisältö, henkilöt, näkökulma, tyyli, rakenne tms.), oli minusta isompi juttu. Onhan se tärkeää, että valmistuva teos tuo uusia tuulia tähän maailmaan. Ehkäpä minun kirjani jotain toi, mutta se ei ollut tietoisesti suunniteltua. Enkä nyt todellakaan tarkoita sitä, että kaiken pitää olla suunniteltua. Ainakin minulla teksti vie ja kirjoittaja vikisee.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti