Tekstikokonaisuutta toteuttaessani opin, että ideat eivät juurikaan kehity, ellei niitä tuo konkreettisesti esiin itselle ja muille. Vaikka tämän teoksen idea oli ollut mielessäni jo muutaman vuoden ajan, se nytkähti eteenpäin vasta syksyllä 2020, kun keskustelin siitä puolisoni kanssa ja aloin taltioida teokseen liittyviä ajatuksia pieneen kirjaseen.
 |
| Kukkiva kaktus, Lorca, Espanja |
Keskeinen kysymys alussa oli, kuinka tuoda runoja esiin muuten kuin runokokoelman muodossa. Halusin kokeilla lyriikan ja proosan yhdistämistä. Alussa pidin lyyriset elementit (runot, näyt ja takaumat) täysin erillisinä, kunnes opin sekoittamaan niitä proosatekstin joukkoon. Opin myös, että tämä alussa keskeinen idea kutistui vain tyylilliseksi tehokeinoksi ja teoksen anti oli jokin muu.
Toinen alkukysymys oli, mitä runot voisivat kertoa kirjoittajastaan. Tästä kysymyksestä syntyi teoksen alkuasetelma: löytyy pinkka runoja ja muistinsa menettänyt mies, joka yrittää runojen avulla selvittää, kuka hän on. Ja jotta arvoitus säilyisi, hän ei tietenkään saa olla heti yhteydessä toisiin ihmisiin. Tästä vaatimuksesta johtuen teoksen ympäristöksi valikoitui erämaa. Prosessin kuluessa huomasin, että näin niukka ja suljettu rajaus ei johda mihinkään kovin kiinnostavaan. Tarvittiin lisää kanavia: näyt, lintujen herättämät takaumat ja painajaiset. Ja kun päähenkilön oma pohdiskelu ei riittänyt, oli syytä ottaa mukaan lisää väkeä: ensin toinen kulkija, myöhemmin lisää ihmisiä. Näin teokselle oli muodostunut rakenne: yksinolo, kaksinolo ja lopulta vaihe, jossa on enemmän ihmisiä. Myös teoksessa kuvattu kävelymatka toi luonnollisen lisän rakenteeseen: tapahtumat etenivät päivä kerrallaan.
Teoksen henkilöistä minulla oli alkuideat, mutta monen kohdalla heidän luonteensa muuttui kirjoittamisen aikana. Yksi henkilö oli ensin mukana tarinassa, mutta putosi lopulta vain maininnaksi tekstissä.
Minulla oli siis alkuidea ja jonkinlainen käsitys rakenteesta ja henkilöistä, mutta teoksen tapahtumat syntyivät teoksen kirjoittamisen aikana sitä mukaa kuin kirjoitus eteni. Loppuratkaisu vaihtui kaksi kertaa. Hylkäsin ensimmäisen lopun jatkamalla tarinaa lopetuskohdasta eteenpäin. Sitten hylkäsin ns. onnellisen toisen lopetuksen ja muutin sen avoimeksi.
Summa summarum: alkuidea on tärkeä ja sen varaan teksti toki rakentuu, mutta omalla kohdallani tarina syntyy pitkälti vasta kirjoitusprosessin edetessä.
Toinen alkukysymys oli, mitä runot voisivat kertoa kirjoittajastaan. Tästä kysymyksestä syntyi teoksen alkuasetelma: löytyy pinkka runoja ja muistinsa menettänyt mies, joka yrittää runojen avulla selvittää, kuka hän on. Ja jotta arvoitus säilyisi, hän ei tietenkään saa olla heti yhteydessä toisiin ihmisiin. Tästä vaatimuksesta johtuen teoksen ympäristöksi valikoitui erämaa. Prosessin kuluessa huomasin, että näin niukka ja suljettu rajaus ei johda mihinkään kovin kiinnostavaan. Tarvittiin lisää kanavia: näyt, lintujen herättämät takaumat ja painajaiset. Ja kun päähenkilön oma pohdiskelu ei riittänyt, oli syytä ottaa mukaan lisää väkeä: ensin toinen kulkija, myöhemmin lisää ihmisiä. Näin teokselle oli muodostunut rakenne: yksinolo, kaksinolo ja lopulta vaihe, jossa on enemmän ihmisiä. Myös teoksessa kuvattu kävelymatka toi luonnollisen lisän rakenteeseen: tapahtumat etenivät päivä kerrallaan.
Teoksen henkilöistä minulla oli alkuideat, mutta monen kohdalla heidän luonteensa muuttui kirjoittamisen aikana. Yksi henkilö oli ensin mukana tarinassa, mutta putosi lopulta vain maininnaksi tekstissä.
Minulla oli siis alkuidea ja jonkinlainen käsitys rakenteesta ja henkilöistä, mutta teoksen tapahtumat syntyivät teoksen kirjoittamisen aikana sitä mukaa kuin kirjoitus eteni. Loppuratkaisu vaihtui kaksi kertaa. Hylkäsin ensimmäisen lopun jatkamalla tarinaa lopetuskohdasta eteenpäin. Sitten hylkäsin ns. onnellisen toisen lopetuksen ja muutin sen avoimeksi.
Summa summarum: alkuidea on tärkeä ja sen varaan teksti toki rakentuu, mutta omalla kohdallani tarina syntyy pitkälti vasta kirjoitusprosessin edetessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti