Opiskelin Kirjoittamisen aineopinnot kahdeksan kuukauden aikana 2021. Opinnot kuuluivat Jyväskylän avoimen yliopiston kurssiohjelmaan ja suoritin ne verkko-opintoina. Otin opintoja varten töistä kahdeksan kuukauden opintovapaan.
Opintoni jaksottuivat seuraaviin kursseihin: luova elämäkerrallinen kirjoittaminen, proosa, draama, kirjoittaminen luovana prosessina, terapeuttinen kirjoittaminen ja kaksi kurssia, joissa työstin laajempaa tekstikokonaisuutta. Lisäksi opiskelin ylimääräisenä runokurssin. Jokaisella kurssilla tuli kirjoittaa muiden tehtävien lisäksi essee tai pari sekä oppimispäiväkirja.
Opintoni jaksottuivat seuraaviin kursseihin: luova elämäkerrallinen kirjoittaminen, proosa, draama, kirjoittaminen luovana prosessina, terapeuttinen kirjoittaminen ja kaksi kurssia, joissa työstin laajempaa tekstikokonaisuutta. Lisäksi opiskelin ylimääräisenä runokurssin. Jokaisella kurssilla tuli kirjoittaa muiden tehtävien lisäksi essee tai pari sekä oppimispäiväkirja.
 |
| Kirja 1400-luvulta, Catedral de Santa Maria de Astorga, Espanja |
Elämäkerrallisen kirjoittamisen kurssilla aloin jo heti katua opiskelusuunnitelmiani. Yritin ymmärtää hyvin akateemisen artikkelin punaista lankaa, mutta tuntui siltä kuin olisi kaivanut kuoppaa vetiseen valuvaan savimaahan. Alkuhankaluuden jälkeen seurasi suorastaan elämys: tutustuminen fanifiktioon. Termi oli minulle uusi ja tarkoittaa esim. jonkun tunnetun kirjan, elokuvan, TV-sarjan tai julkisuuden henkilön fanien kirjoittamaa fiktiivistä tekstiä fanituksen kohteesta jollain tavalla alkuperäisestä poiketen. Niinpä väänsin Hobittin Hopotiksi ja häntä tapaamaan Kalasatamaan tuli – ei Gandalf, vaan – Annalf, joka etsi seuraa Tinder-treffeilleen. Oli todella hauskaa kirjoittaa fanifiktioversiota jo olemassa olevasta tarinasta. Muina töinä mm. haastattelin lintubongaria hänen harrastuksestaan ja tein suunnitelman juhlista, kun hän joskus jää eläkkeelle.
Proosan kurssilla luimme ja kirjoitimme huonoja ja hyviä aloituksia sekä lopetuksia. Luimme Raymond Queneaun kirjan Tyyliharjoituksia, jossa kerrotaan sama tarina eri tyyleillä 99 kertaa. Teimme sadannen version valitsemamme kirjailijan tyylillä. Valitsin Joel Haahtelan. Tämän kurssin essee oli sikäli hyvin haastava, että se sai olla vain 500 sanaa pitkä, mikä on sellainen puolitoistasivua, ja aihe oli maailmoja syleilevä: mitä keinoja kirjoittajalla on vaikuttaa lukijan tulkintaan ja mitä keinoja on itse käyttänyt tämän kurssin aikana. Suurin vaikeus oli juurikin tuo tekstin typistäminen mittaansa. Käytin siihen lopulta keittiömme terävää kokkiveistä, ja sain leikattua tekstin 499 sanan mittaiseksi. Jess! Täytyy sanoa, että tämä oli jälleen arvokas harjoitus, miten omaa tekstiään voi ja kannattaa tiivistää. Eivät tuulessa liehuvat tekstinroikaleet ketään ilahduta, peittävät vain näkemästä asian ydintä.
Draaman kurssi oli minulle ensimmäinen oppimistehtävä, missä opiskelu tapahtui täysin itsenäisesti ilman vuorovaikutusta muihin opiskelijoihin tai ohjaajaan. Oppimistehtävästä tuli melko pitkä, 25 sivua. Kurssi tuntui erittäin hyödylliseltä. Minulla oli tekeillä tekstikokonaisuus eli olin kirjoittamassa romaania. Draaman kurssilla tein suunnitelman siitä, millainen tekstikokonaisuus olisi, jos se olisikin kuunnelma. Kirjoitin kaksi kohtausta. Tästä harjoituksesta oli sellainen hyöty, että kiinnitin tekeillä olevassa romaanissani enemmän huomiota ääniin. Draamakurssilla opin mm. jännitteen säilyttämistä ja tapahtumien dramatisointia.
Kirjoittaminen luovana prosessina -kurssilla sain luodattua kirjoittamiseni kokonaisuutta ja tutkia kirjoittamisprosessiani. Kirjoitin oman luovuuselämäkertani. Lisäksi keksin luovuuttani ylläpitävän harjoituksen, jolla saan ideoitua ja kirjoitettua runoja.
Terapeuttisen kirjoittamisen kurssin alussa kuvittelin, että en ole kirjoittanut kovin paljon terapeuttista tekstiä. Kun kaivelin tekstivarastoani, hämmästyin, miten paljon päiväkirja-aineistoa olenkaan kirjoittanut. Kurssin tehtävää suunnitellessani oivalsin, että voisin kirjoittaa elämästäni teemoittain. Niinpä tarkastelin tehtävässä läpileikkaavasti työelämääni, harrastuksiani, ihmissuhteitani sekä henkistä elämääni. Toisessa tehtävässä tein kirjoitusharjoituksen lapsuuden muistikuvastani. Valitsin hetken, jolloin olin ampunut sammakkoa kuolettavasti ritsalla ja pikkuveljeni purskahti itkuun. Kirjoitin saman muistikuvan uudelleen neljästä eri näkökulmasta: läheisen aikuisen, jonkun eläimen, sadun kertojan ja sen lapsen näkökulmasta, joka tuolloin olin.
Tommi Parkko sanoi Luovan kirjoittamisen perusopinnoissa, että metaforia voi keksiä mekaanisesti. Niinpä tein runokurssilla tuekseni Metaforan metsästys -harjoituksen. Valitsin kaksi sanaryhmää, esim. huonekalut ja linnut. Ideoin iltameditaatiossa yhdyssanaa, joka sisältää sanan molemmista luokista. Jotta kyseessä olisi metafora, tulee Parkon mukaan valita sellainen yhdyssana, jossa yhteen liitettyjen sanojen välillä voi tunnistaa yhteyden, uuden merkityksen ja jota ei ole havainnut koskaan käytettävän (tuoreuden vaatimus). Yhdessä harjoituksessa saimme tehtäväksi kirjoittaa luetteloruno. Alkuajatukseni oli, että tällaiset runot ovat tylsiä. Käsitykseni muuttui runon kirjoittamisen aikana. Muoto antoi luvan luetella samaan asiaan liittyviä yksityiskohtia, havaintoja ja kokemuksia sekä rinnastaa erilaisia elementtejä. Ensimmäistä kertaa ikinä intouduin jopa kirjoittamaan kaksipalstaista runonosaa kohtaan, jossa mies ja nainen puhuvat toistensa ohi. Tässä toteutui ehkä koko kurssin suurin positiivinen asenteenmuutos minussa, kun päädyin vaihtamaan tylsyyden ilotteluun.
Kahdesta kurssista, joilla työstin laajempaa tekstikokonaisuutta, kirjoitan seuraavassa postauksessa.
Proosan kurssilla luimme ja kirjoitimme huonoja ja hyviä aloituksia sekä lopetuksia. Luimme Raymond Queneaun kirjan Tyyliharjoituksia, jossa kerrotaan sama tarina eri tyyleillä 99 kertaa. Teimme sadannen version valitsemamme kirjailijan tyylillä. Valitsin Joel Haahtelan. Tämän kurssin essee oli sikäli hyvin haastava, että se sai olla vain 500 sanaa pitkä, mikä on sellainen puolitoistasivua, ja aihe oli maailmoja syleilevä: mitä keinoja kirjoittajalla on vaikuttaa lukijan tulkintaan ja mitä keinoja on itse käyttänyt tämän kurssin aikana. Suurin vaikeus oli juurikin tuo tekstin typistäminen mittaansa. Käytin siihen lopulta keittiömme terävää kokkiveistä, ja sain leikattua tekstin 499 sanan mittaiseksi. Jess! Täytyy sanoa, että tämä oli jälleen arvokas harjoitus, miten omaa tekstiään voi ja kannattaa tiivistää. Eivät tuulessa liehuvat tekstinroikaleet ketään ilahduta, peittävät vain näkemästä asian ydintä.
Draaman kurssi oli minulle ensimmäinen oppimistehtävä, missä opiskelu tapahtui täysin itsenäisesti ilman vuorovaikutusta muihin opiskelijoihin tai ohjaajaan. Oppimistehtävästä tuli melko pitkä, 25 sivua. Kurssi tuntui erittäin hyödylliseltä. Minulla oli tekeillä tekstikokonaisuus eli olin kirjoittamassa romaania. Draaman kurssilla tein suunnitelman siitä, millainen tekstikokonaisuus olisi, jos se olisikin kuunnelma. Kirjoitin kaksi kohtausta. Tästä harjoituksesta oli sellainen hyöty, että kiinnitin tekeillä olevassa romaanissani enemmän huomiota ääniin. Draamakurssilla opin mm. jännitteen säilyttämistä ja tapahtumien dramatisointia.
Kirjoittaminen luovana prosessina -kurssilla sain luodattua kirjoittamiseni kokonaisuutta ja tutkia kirjoittamisprosessiani. Kirjoitin oman luovuuselämäkertani. Lisäksi keksin luovuuttani ylläpitävän harjoituksen, jolla saan ideoitua ja kirjoitettua runoja.
Terapeuttisen kirjoittamisen kurssin alussa kuvittelin, että en ole kirjoittanut kovin paljon terapeuttista tekstiä. Kun kaivelin tekstivarastoani, hämmästyin, miten paljon päiväkirja-aineistoa olenkaan kirjoittanut. Kurssin tehtävää suunnitellessani oivalsin, että voisin kirjoittaa elämästäni teemoittain. Niinpä tarkastelin tehtävässä läpileikkaavasti työelämääni, harrastuksiani, ihmissuhteitani sekä henkistä elämääni. Toisessa tehtävässä tein kirjoitusharjoituksen lapsuuden muistikuvastani. Valitsin hetken, jolloin olin ampunut sammakkoa kuolettavasti ritsalla ja pikkuveljeni purskahti itkuun. Kirjoitin saman muistikuvan uudelleen neljästä eri näkökulmasta: läheisen aikuisen, jonkun eläimen, sadun kertojan ja sen lapsen näkökulmasta, joka tuolloin olin.
Tommi Parkko sanoi Luovan kirjoittamisen perusopinnoissa, että metaforia voi keksiä mekaanisesti. Niinpä tein runokurssilla tuekseni Metaforan metsästys -harjoituksen. Valitsin kaksi sanaryhmää, esim. huonekalut ja linnut. Ideoin iltameditaatiossa yhdyssanaa, joka sisältää sanan molemmista luokista. Jotta kyseessä olisi metafora, tulee Parkon mukaan valita sellainen yhdyssana, jossa yhteen liitettyjen sanojen välillä voi tunnistaa yhteyden, uuden merkityksen ja jota ei ole havainnut koskaan käytettävän (tuoreuden vaatimus). Yhdessä harjoituksessa saimme tehtäväksi kirjoittaa luetteloruno. Alkuajatukseni oli, että tällaiset runot ovat tylsiä. Käsitykseni muuttui runon kirjoittamisen aikana. Muoto antoi luvan luetella samaan asiaan liittyviä yksityiskohtia, havaintoja ja kokemuksia sekä rinnastaa erilaisia elementtejä. Ensimmäistä kertaa ikinä intouduin jopa kirjoittamaan kaksipalstaista runonosaa kohtaan, jossa mies ja nainen puhuvat toistensa ohi. Tässä toteutui ehkä koko kurssin suurin positiivinen asenteenmuutos minussa, kun päädyin vaihtamaan tylsyyden ilotteluun.
Kahdesta kurssista, joilla työstin laajempaa tekstikokonaisuutta, kirjoitan seuraavassa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti